SÄÄNNÖT
1 § Yhdistyksen nimi
Yhdistyksen virallinen nimi on Suomen Plastiikkakirurgiyhdistys- Chirurgi Plastici Fenniae ry, ruotsiksi Plastikkirurgiska Föreningen i Finland- Chirurgi Plastici Fenniae rf, ja sen kotipaikka on Helsinki.
Yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Association of Plastic, Reconstructive and Aesthetic Surgeons.
2 § Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on
edistää plastiikkakirurgian koulutusta ja tieteellistä, käytännöllistä
ja
ammatillista kehitystä Suomessa sekä jäsentensä kollegiaalista
yhteistoimintaa.
Yhdistyksen
tarkoituspiiriin kuuluu myös yhteyden
pitäminen vastaaviin ulkomaalaisiin yhdistyksiin sekä vuorovaikutuksen
aikaansaaminen näiden kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
järjestää
koulutustilaisuuksia, osallistuu tarpeen mukaan kansallisten ja
kansainvälisten
kokouksien järjestämiseen sekä jakaa apurahoja plastiikkakirurgian
edistämiseksi.
Lisäksi yhdistys antaa lausuntoja
ja tekee esityksiä, järjestää kokouksia, seminaareja sekä
esitelmätilaisuuksia.
Yhdistyksen
jäsenet sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen sääntöjä sekä kulloinkin
voimassa
olevia Suomen Lääkäriliiton antamia jäsenkuntaa sitovia ohjeita.
3 § Yhdistyksen jäsenet
Yhdistyksen
jäsenistö muodostuu varsinaisista jäsenistä, ulkojäsenistä, kunnia- ja
kirjeenvaihtajajäsenistä sekä kannattajajäsenistä. Yhdistyksen jäsen
hyväksyy
yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Varsinaiseksi jäseneksi
yhdistyksen hallitus voi kahden jäsenen suosittelemana hyväksyä
Suomessa
erikoistuneen laillistetun plastiikkakirurgian erikoislääkärin.
Ulkojäseneksi
yhdistyksen hallitus voi kahden jäsenen suosittelemana hyväksyä
Suomessa
laillistetun lääkärin, joka joko käytännöllisellä tai tieteellisellä
toiminnallaan on osoittanut erityistä perehtyneisyyttä
plastiikkakirurgiaan.
Plastiikkakirurgiaan erikoistumassa oleva lääkäri voidaan hyväksyä
ulkojäseneksi
yliopistokoulutusvaiheessa. Ulkomailla koulutuksen saanut
plastiikkakirurgi,
joka toimii Suomessa, voidaan hyväksyä ulkojäseneksi samalla
menettelyllä,
mutta varsinaiseksi jäseneksi vasta sen jälkeen, kun hän on toiminut
Suomessa
plastiikkakirurgina kolme (3) vuotta. Kunniajäseneksi voidaan
yhdistyksen vuosikokouksessa
hallituksen esityksestä kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt
ja
tukenut yhdistyksen toimintaa. Kunnia- tai kirjeenvaihtajajäseniksi
voidaan
valita myös ulkomaalaisia henkilöitä, jotka ovat joko käytännöllisellä
tai
tieteellisellä toiminnallaan osoittaneet suurta perehtyneisyyttä
plastiikkakirurgiaan.
Kunnia- ja
kirjeenvaihtajajäsenet valitsee yhdistys vuosikokouksessaan.
Jäsenvalinnat
edellyttävät kahden kolmasosan (2/3) enemmistöä yhdistyksen
vuosikokouksessa
annetuista äänistä. Kannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä
yksityisen
henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea yhdistyksen
tarkoitusta ja toimintaa maksamalla kannattajajäsenmaksun.
Ulko-, kirjeenvaihtaja-
ja kannattajajäsenillä ei ole yhdistyksen kokouksissa äänivaltaa.
Ulko-,
kirjeenvaihtaja- ja kannattajajäsenillä ei ole oikeutta käyttää Suomen
Plastiikkakirurgiyhdistyksen
jäsen ‑nimikettä. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
4 § Jäsenen eroaminen tai
erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Jäsen katsotaan yhdistyksestä eronneeksi, jos hän on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta kahtena peräkkäisenä vuonna.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut, tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä taikka ei enää täytä yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Hallitus on velvollinen lähettämään jäsenelle kaksi yllämainittujen erottamisperusteiden rikkomista koskevaa kirjallista muistutusta vähintään kuukauden välein, ja mikäli jäsen ei näistä varoituksista huolimatta ole korjannut toimintaansa, hallitus voi seuraavassa kokouksessaan erottaa jäsenen.
Eronnut tai erotettu jäsen poistetaan jäsenrekisteristä ja postituslistalta, ja eroamisesta tai erottamisesta ilmoitetaan yhdistyksen kokouksessa.
5 § Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä
perittävän vuotuisen jäsenmaksun ja kannattajajäseniltä perittävän
vuotuisen
kannattajajäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Kunnia- ja
kirjeenvaihtajajäseniltä ei peritä jäsenmaksuja. Hallitus voi
sairauden, työttömyyden
tai muun vastaavan syyn perusteella vapauttaa muunkin jäsenen
jäsenmaksujen
suorittamisesta asianomaisen jäsenen anomuksesta. Ulkojäsenten
vuotuinen
jäsenmaksu on puolet jäsenten jäsenmaksusta.
6 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 3–8 muuta jäsentä. Hallituksen jäsenten määrän päättää vuosikokous. Vuosikokous voi valita saman henkilön puheenjohtajaksi korkeintaan kolme kertaa peräkkäin. Hallitus valitsee keskuudestaan sihteerin ja rahastonhoitajan.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta, kun koollekutsuja katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien puolet hallituksen jäsenistä on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
8 § Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on syyskuun 1. päivästä elokuun 31. päivään.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
9 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään loka–joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten hallitukselta kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä yksi ääni. Ulkojäsenellä ja kirjeenvaihtajajäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kannattajajäsenellä ei ole kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeutta.
Ellei säännöissä ole toisin määrätty, yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta joko kirjeellä tai sähköpostilla kunkin jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen.
11 § Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. avataan kokous
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan jäsenmaksun ja kannattajajäsenmaksun suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 3–8 muuta jäsentä
9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta, jotta asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja
yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen
kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa sen varat lankeavat Suomen Kirurgiyhdistykselle ensi sijassa yhdistyksen tarkoitusperien mukaiseen toimintaan käytettäviksi.